Messari 2022

06.12.2022

Näyttelyväen kohokohta eli Messari on itselläni jäänyt kyllä vähiin. Pepin kanssa käytiin aikanaan, kun Pepi oli junnu eli olisiko vuosi ollut 2007. 2014 oli Maailman voittajanäyttely, jossa olin Netan kanssa. Muuten on vaan ihmetelty tunnelmia kotisohvalta. 

Tänä vuonna päätin lähteä ihmettelemään Lunan kanssa, Luna just sen 5 kk, että pääsi pentunäyttelyn pikkupentuihin. No joo, ei mitään järkeä, mutta lähdimme enemmänkin tapaamaan tuttuja, etenkin Lunan kasvattajia Lenaa ja Jan-Erikiä, jotka tulivat Ruotsista. Pentunäyttelyyn oli tulossa myös Umi, Topin tyttö. Olisi kiva nähdä Umikin :)

Vähän hirvitti etukäteen, koska ei me oikein Lunan kanssa reenailtu, vielä viikko sitten kävely pannan kanssa oli vähän mitä sattuu. Yhdistettiin reissuun myös vierailu Villen luona. Ville opiskelee Aalto-yliopistossa ja asustelee Saaran kanssa Espoon Matinkylässä. En ollut myöskään ehtinyt näkemään heidän koiravauvaansa Nuuttia, joka on puolen vuoden ikäinen bishoni.

Pitkittyneestä flunssasta huolimatta lähdimme reissuun. Mukaan lähti myös Topi, koska Niiskulla juoksu. Ajokeli oli melko kamala pimeässä ja loskassa. Hyvin selvisimme melkein perille. Pari kilsaa ennen määränpäätä huomio oli hetken ajo-ohjeissa ja kaista yllättäen loppui. Eturengas osui reunakiveen ja sen seurauksena rengas rikki. Voi vitsi! Siinäpä sitten tilaamaan hinausautoa ja autoa rengasliikkeeseen ja perillekin pitäisi koirien ja tavaroiden kanssa päästä. Onneksi ystävällinen hinauspalvelu vei meidät myös perille saakka. Perjantai alkoi sillä, että rengasliike esitti vaihtoehdot ja kertoi auton olevan valmis jo reilun tunnin päästä. 

Perjantain ohjelmassa oli mennä katselemaan Helsinkin Winner-näyttely messariin ja miettiä vähän valmiiksi, miten sinne sitten koiran kanssa. Luna käytti perjantaipäivän Villen luona riehuen Nuutti-bishonin kanssa. Lauantaina ja sunnuntaina suuntasimme sitten Lunan kanssa tosi aikaisin messariin. Lauantaina olimme jo ennen yhdeksää, vaikka meidän kehä olikin vasta yhdentoista jälkeen. Minua jännitti ne ennakkoon kerrotun ruuhkat sekä parkkihalliin että sieltä pois pääsemiseen. Sain kuitenkin hyvän parkin, jossta pääsin suoraan oikeaan halliin. Liikennevaloissa odotin molempina päivinä yhdet liikennevalot, joten ei ruuhkia. 

Lauantaina Luna oli ihan ihmeissään. Näyttelykärryt, siellä oleminen, iso halli, paljon koiria ja ihmisiä, melua jne. Nostin Lunan kehän reunalla näyttelykärryn päälle, aluksi Luna tärisi, mutta alkoi kuitenkin rohkeasti katselemaan ympärille. Kävimme hieman harjoittelemassa ja eka kertaa kokeilimme, miten kehässä pitäisi mennä. Ennen kehää tulivat Lena ja Jan-Erik tervehtimään meitä. Se oli todella hieno hetki. Luna ensin kuunteli ja katseli ihmeissään ja sitten tajusi keitä he ovat. Voi sitä riemua! Pieni koira oli ihan sekaisin onnesta!

Hieman kävimme vielä lisää treenaamassa ja Luna meni harjoitusmäärään nähden ok. Kehän reunalla tapasin myös muita japsi-ihmisiä. Etenkin tapaaminen Anna-Liisan kanssa oli kiva, koska olemme kirjoitelleet, mutta ei olla nähty näin livenä koskaan aikaisemmin. Anna-Liisa otti meistä tosi kivoja kuvia, todella suuret kiitokset niistä. Samoin kiitokset teille muillekin japsi-ihmisille!

Kehään meno jännitti, mutta hyvin se meni. KP:t olivat tiukassa, mutta arvostelu oli todella erinomainen. Sen verran Lunaa jännitti ettei nostanut hienoa, pitkää ja suoraa, häntäänsä selän päälle seisoessaan.

Sunnuntaina odotin innolla Umin (Tamilan Umi-Chan) näkemistä. Umin isänä on mun Topi (Minako Shiroi Joulun Toivo). Melkoisen energinen ja valloittava hupakko tuo Umi olikin, mutta niin kaunis! Mielenkiinnolla seuraamme tämän uuden tähden juttuja :)

Sunnuntaina Luna ei ehkä esiintynyt kehässä yhtä hienosti kuin lauantaina, mutta treeniä. Tuomarina ollut Pekka Teini kertoi tykkäävänsä todella paljon, hieman pitkästä lanneosasta huolimatta.  Erityisen ihastunut oli Lunan liikkeisiin, eli ollut pennuille tyypillinen "trumpalipoika". Sunnuntaipäivän kruunasi kun Snösnos "Mio" oli ROP. 

Hieno ja tunteikas viikonloppu messarissa! Kiitos kaikille mukanaolleille!

Jäin vielä maanantaiksi Espooseen ja tottakai piti käydä vielä Ikeassa ennen kotimatkaa :) Kiitokset Villelle ja Saaralle, kohta taas nähdään!

Nyt me jäädään Lunan kanssa ihmettelemään, lenkkeilemään ja viettämään mukavaa talvea. Seuraavat näyttelyt suunnitteilla joskus keväällä junnuluokassa :)